| VIRALLINEN NIMI | Västerbyn Hiluri | SYNTYMÄAIKA | 09.06.2009 |
| IKÄÄNTYMINEN | 12v (VHKR) | ROTU | suomenhevonen |
| SUKUPUOLI | ori | SÄKÄKORKEUS | 159cm |
| VÄRI | musta | PAINOTUS | Kouluratsastus |
| REKISTERI | VH-65509 | KOULUTUSTASO | HeA, 100cm |
| OMISTAJA | heiskä. & Västerby | KASVATTAJA | heiskä. & Västerby |
Hoitaessa Hilppa siis malttaa pysyä paikoillaan, ollessaan karsinassa tammoille hirnutaan, mutta jos oriin laittaa käytävälle kiinni kannattaa varoa jos tamma tulee silloin orii alkaa sipsuttelemaan ja voi myös potkia hieman taaksepäin. Harjauksesta orii nauttiikin silmin nähden ja seisoo nätisti paikoillaan kun sitä harjataan, oriin lempikohta on vatsanalunen josta sitä saa oikein hangata. Hilpan takaa ei kuitenkaan kannata kävellä sillä se voi potkaista onhan orii aina orii. Päänharjaus menee myös hyvin Hilpan kanssa sillä se laskee päänsä aina kun sillä ottaa riimun kaulalle. Pesussa Hilppa on hieman hermostunut eikä seiso kunnolla paikallaan, mutta kuitenkin osaa olla nätisti. Siis kun Hilppa näkeekin satulan se rupeaa pullistelemaan ja se tietää että silloin joutuu tekemään töitä. Kun olet saanut satulanselkään ja vyön kiinni niin silloin Hilppa antaa periksi ja satulavyötä saa hyvin kiristettyä. Suitsiessa ei pitäisi olla mitään ongelmia sillä Hilppa avaa nätisti suunsa eikä nosta päätänsäkkään korkealle.
Taluttaessa Hilppa on normaali orii, sen kanssa saa olla kokoajan valppaana sillä jos jostakin pilkahtaa tamma esille alkaa orii kiskoa tamman sunnalle eikä siinä sitten paljoa enää mikään auta. Jos tamma tulee vastaan kannattaa oriin riimunnaru vaikka sitoa johonkin puuhun tai sellaiseen mikä pysyy pystyssä vaikka voimakas orii tempoisikin. Muuten Hilppa ei kyllä minnekkään lähde eikä se säikykkään rapinaa ja ritinää.
Hilppa on ratsastaessa energinen ja herkkä ja se toimii erittäin pienillä avuilla - niin se on koulutettu ja semmoisena sen toivotaan pysyvän, siksi Hilpan selkään pääsekin vain tarkoin valitut ratsastajat. Eikä Hilppa aivan joka tytön ratsu olekkaan. Orii on oikea oriiden kuningas kun sillä ratsastaa, jos istut hiemakin väärässä asennossa satulassa niin saat maistaa kunnon pukkisarjat, joista Hilppakyllä pitää ja varsinkin silloin kun se saa ratsastajan pudotettua niin sitä ei meinaa saada millään enää kiinni. Hilppa menee hyvin koulu sekä esteratsastusta, mutta enemmän sen laji taitaa kuitenkin olla esteet, mutta niilläkin se osaa olla todellinen vänkä ja laittaa vastaan jokaisessa asiassa jos vain haluaa, tälle päälle sattuessaan oriin kanssa saa tehdä lujasti töitä ennen kuin se edes kuuntelee hieman. Kouluratsastuksenkin Hilppa taitaa hyvin, mutta ei anna mitään ilmaiseksi ikisinä kenellekkään. Varsinkin jos ratsastaja hiukaakin arastelee Hilpan selässä radalla muuttaa orii liikkeensä kamaliksi sipsutukseksi ja tekee kaikkea mahdollista harmia ratsastajalle.
Kilpailuissa Hilppa on samanlainen kuin muulloinkin eli hyvin orimainen ja hirnuu tammojen perään. Myös ratsastaessa orii on hyvin samankaltainen, mutta silloin se keskittyy hyvin ratsastajaansa jos tämä antaa oriille selviä apuja. Hilppa on radalla hyvin rauhallinen verrattuna lämmitelyyn joten ei kannata hermoilla, muuten oriin askeleet lyhenevät ja se rupeaa temppuilemaan vastaan.
© Carolin
| isä Kantolan Encore m, 156cm |
ii. Tuikkeen Granaatti vrt, 153cm, YLA2 |
iii. LNA Eemeli KTK-II, KRJ-I, YLA1 |
| iie. Tuohimäen Tulisielu KTK-III | ||
| ie. Hämypuron Hyrrä VH-48821 |
iei. Hämypuron Pikkuviha SLA-II, YLA2 | |
| iee. Nuhrun Alkemisti SLA-I, YLA2 | ||
| emä Hiluhanna klm, 155cm, 34 KRJ-sijoitusta |
ei. VIR MVA Ch Antero YLA1, SLA-I, KTK-II, KRJ-II |
eii. Viimeinen Tinasotilas KRJ-III, KTK-III, SLA-II |
| eie. Troijan Virvaliekki KRJ-III | ||
| ee. VIR MVA Ch Unholan Hilaria VH-38766, KTK-II, YLA2, KRJ-IV, SLA-III |
eei. Rötösherra | |
| eee. Ch Neponen VH-29263, KTK-II |
| 03.09.2009 - kutsu - KRJ - HeB - 4/40 10.09.2009 - kutsu - KRJ - HeB - 7/50 28.10.2009 - kutsu - KRJ - HeC - 2/50 28.10.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 5/50 28.10.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 2/50 28.10.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 3/50 29.10.2009 - kutsu - KRJ - HeB - 7/50 31.10.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 2/50 05.11.2009 - kutsu - KRJ - HeB - 2/50 06.11.2009 - kutsu - KRJ - HeB - 4/50 06.11.2009 - kutsu - KRJ - HeB - 3/50 07.11.2009 - kutsu - KRJ - HeB - 4/50 07.11.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 1/50 07.11.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 6/50 09.11.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 4/50 10.11.2009 - kutsu - KRJ - HeB - 3/50 11.11.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 1/50 |
13.11.2009 - kutsu - KRJ porr. - alue - HeA - 1/10 17.11.2009 - kutsu - KRJ porr. - alue - HeB - 2/9 17.11.2009 - kutsu - KRJ porr. - alue - VaB - 2/4 20.11.2009 - kutsu - KRJ porr. - alue - VaB - 1/8 22.11.2009 - kutsu - KRJ porr. - alue - VaB - 1/6 03.12.2009 - kutsu - KRJ - VaB - 5/30 03.12.2009 - kutsu - KRJ - VaB - 3/30 03.12.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 4/30 03.12.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 4/30 04.12.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 2/30 05.12.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 4/30 07.12.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 2/30 08.12.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 1/30 09.12.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 1/30 11.12.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 3/30 11.12.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 1/30 12.12.2009 - kutsu - KRJ - HeA - 2/30 28.08.2010 - kutsu - KRJ - HeA - 6/50 28.08.2010 - kutsu - KRJ - HeA - 6/91 29.08.2010 - kutsu - KRJ - HeA - 7/50 |
|
20.08.2009 - kutsu - KERJ - Helppo - 6/40 02.11.2009 - kutsu - KERJ - Helppo - 2/39 |
04.11.2009 - kutsu - KERJ - Helppo - 4/47 11.11.2009 - kutsu - KERJ - Helppo - 2/36 |
| text text text |
Kouluvalmennus 14.11.2009, paikkana Västerbyn oma maneesi, valmentajana Heath Archer
Olitte Hilpan kanssa jo lämmittelemässä, kun saavuin, kuten olin toivonutkin. Ohjasit ehkä hiukan liikaa vain ohjilla ja unohdit pohjeavut ja ori ei meinannut pysyä oikein ohjauksessa eikä suostunut menemään kulmiin. Korjasit asian hienosti, kun sanoin siitä. Otitte pysähdyksiä ja ravisiirtymisiä, jotka teittekin aluksi täysin moitteettomasti. Kun olitte tehneet niitä hetken, kävit hiukkasen huolimattomaksi ja annoit Hilpan kaahailla ravissa. Kontrolli kärsi tästä melkoisesti ja jäit vetämään ohjista, kun ori ei sitten pysähtynytkään. En joutunut sanomaan tästäkään kahdesti. Teitte vielä muutamia ravipysähdyksiä, mutta siirryimme sitten eteenpäin. Otitte laukkaa ensin pääty-ympyrällä ja teitte ympyränvaihtoja. Muistathan aina ratsastaa tiet huolellisesti, vaikka ne ovatkin todella perustavaraa ja suorastaan tylsiä. Päästin teidät laukkaamaan vielä suoralle uralle ennen loppuverryttelyä ja Hilpasta irtosikin oikein mukava hillitty laukka.
Estevalmennus 17.11.2009, paikkana Västerbyn oma maneesi, valmentajana veeti
Alkuverryttelyssä Hilppa vaikutti todella energiseltä ja ratsastaja sai tehdä orin kanssa jatkuvasti pidätteitä. Hevonen kuunteli avut hyvin, mutta vauhtiin oli vaikea saada oikeanlainen rytmi. Laitoin ratsukolle pari kavalettia ylitettäväksi, ennen kuin siirryimme itse esteille. Olin pystyttänyt radan, joka oli tarkoitus tulla ensin pieninä pätkinä. Parille esteelle Hilppa pyrki tulemaan todella kovassa laukassa. Orilla näytti olevan pieniä keskittymisvaikeuksia, kun keskihalkaisijalla olevan okserin päällä laukka ei vaihtunut. Toisella yrittämällä hevonen oli jo paljon varautuneempi. Hypyt olivat lennokkaita ja liiallinen energiakin saatiin hallintaan. Kun päästiin hyppäämään rata kerralla läpi, havaitsin orissa hyvää keskittymistä. Vaikka rataa muutettiin yhdessä vaiheessa hieman vaativampaan suuntaan, Hilppa suoritti radan puhtaasti, vaikka parille esteelle tultiinkin vähän ”puskan takaa”. Kokonaisuudessaan valmennus sujui mukavasti, vaikka alussa olikin havaittavissa pientä sähläämistä.
Kouluvalmennus 28.11.2009, paikkana Västerbyn oma maneesi, valmentajana ysas
Tarkkailin oria kävellessäsi alkukäyntejä. Sen askeleet olivat jouhevat, ja huomasi heti että niistä löytyi liikettä. Välillä Hilpan keskittyminen herpaantui, kun se hirnui ja pörhisteli maneesin muille käyttäjille. Orista huomasi heti, että sen ratsastaminen vaatisi täydellisen keskittymisen.
Aloititte käskystäni alkuverryttelyn käynnissä tehden hallittuja pysähdyksiä. Aluksi H vastusti kuolainta ja steppasi paikoillaan pidättäessäsi sitä, mutta kun otit pohkeen kunnolla mukaan pysähdykseen H alkoi pikkuhiljaa kuunnella. Kun käynti oli mielestäni kelvollinen ja H totteli pidätteitä ja pohjetta, käskin teidät siirtymään kevyeeseen raviin. Pyysin sinua väistättämään H:ta kääntämällä sen ulkopohkeella hieman ennen kulmaa kulman sisäpuolelle, ja väistättämään oriin uran sisäpuolelta takaisin uralle. Koska H oli hyvin kuulolla, se totteli pohjettasi erittäin hyvin. Väistön jälkeen oli määrä tehdä ympyrä pitkälle sivulle, jota sait kierros kierrokselta pienentää taivuttaaksesi hevosta yhä enemmän. H kulki kauniisti, mutta välillä olit kädellä turhan vahva, jolloin ori yritti juosta altasi pois. Muista antaa H:lle tilaa liikkua, niskoja ei saa lukita nalkkiin heti tunnin aluksi. Korjasit hyvin tuntumaa jatkaessamme harjoituksia, ja lopulta pitkän sivun keskelle muodostunut voltti oli jo hyvin pieni ja H taipui mallikkaasti allasi. Pyysin sinua vaihtamaan suunnan.
Toiseen suuntaan toistit pohkeenväistön kulmissa, mutta pitkälle sivulle päästessäsi kehotin sinua nostamaan laukan, laukkaamaan muutaman hallitun askeleen ja siirtymään takasin hallittuun harjoitusraviin. Aluksi nostit laukat liian vahvoilla avuilla, jolloin H ryntäsi laukkaan etkä ehtinyt saada sitä hallintaan ennen kulmaa. Jouduin vähän ärähtämään sinulle, että rentoudu äläkä häslää siellä, jolloin palauduit maanpinnalle ja saitte aikaan heti paljon parempia nostoja.
Raviin siirtymiset paranivat hetki hetkeltä, jolloin väistöistä tuli erittäin hyviä. H alkoi pikkuhiljaa ottaa takapäätä enemmän alleen.
Vaihdoit suunnan ja aloimme tehdä hieman avotaivutuksia. Käskin sinun tehdä avoa joka pitkällä sivulla ja lyhyillä sivuilla kokoamaan ravia. Saitte aikaan muutamia erittäin hyviä taivutuksia, kun muistit ylläpitää ravin tahdin ja säilyttää riittävän pehmeän tuntuman. Kun kokosit ravia lyhyillä sivuilla H astui todella mallikkaasti alleen. H alkoi hiota paljon, eritysesti takapäästään, jolloin näki että se tekee tosissaan työtä. Toiseen suuntaan harjoitusta toistaessamme istuit aluksi hieman vinossa vasemmalle, jolloin painoavut eivät menneet H:lle aivan perille. Korjasit hyvin kun huomautin asiasta.
Lopuksi kehotin teitä työskentelemään laukassa niin, että laukkasit suuren pääty-ympyrän jatkaen suoraan, ja kääntymään kokorataleikkaan tavoin kentän halki ja laukkaamaan vastalaukassa, siirtäen kentän lopuksi raviin ja toistamaan tehtävän toisessa päässä kenttää. Ympyrät olivat erittäin hyviä, H kulki tasaisessa temmossa kantaen itsensä kauniisti. Lävistäjänkin se suoritti miltei virheittä, mutta yritti vaihtaa vastalaukan oikeaksi. Korjasit erittäin hyvin, ja jatkoit vastalaukassa vaikka ori vastusteli. Toistaessanne tehtävää se rentoutui ja lopulta onnistuitte ylläpitämään erittäin pontevaa vastalaukkaa orin kantaessa itsensä kauniisti.
Loppuverkassa ori rentoutui hyvin, kun muistit säilyttää ulko-ohjan tuntuman. Se venytti itseään alas ja kulki rentona, silti kuunnellen ratsastajaansa. Yleisesti olin tyytyväinen tapaan, jolla ratsastit hevosta. Annoin luvan siirtyä käyntiin ja ori ravisti itseään. Vaikka näki, että se oli uupunut, se jaksoi silti pörhistellä maneesiin saapuvalle tammalle.
13.12.2009 - ratsastusta kotitallilla Västerbyssä
Emme ole päässeet valmennukseen pitkään aikaan kaikkien muiden kiiretteineni vuoksi, mutta tänään päätin keskittyä täysin vain Hiluriin ja ratsastaa sen pitkästä aikaa läpi ja mielellään hikeen. Puolitoista tuntia väänsimme koulua maneesissa, käyden läpi kaiken mitä Hiluri osaa ja sitten harjoittelimme hieman laukanvaihtoja - aivan sarjassa niitä ei vielä tullut mutta ehkä vielä joskus :) Samalla huomasin että Hilurin koulusatula on jäänyt sille liian kapeaksi ja lapa ei pääse liikkumaan, joten ei muuta kun leventämään tätä satulaa, tai jos se ei onnistu niin ei auta muuta kuin aloittaa taas satulanmetsästys.
28.01.2010 - estetreeniä kotitallin maneesissa
Yli 25 asteen pakkaset ovat "hellineet" meitä viimepäivät Hilurikin on kasvatanut monta senttiä pitkän talviturkin jonka se tänä vuonna saa pitää sillä aikeissa ei ole kilpailla sillä joten sitä ei tarvitse klipata. Vaikka ulkona paikkui pakkanen lämmitetyssä maneesissa ratsastaminen onnistui kivuttomasti ilman paleltumia - olin tänään hypännyt jo lähes kaikilla hevosilla, joten varustin Hilurinkin hyppäämistä varten. Hoitajatytöt hyppäsivät hoitsuillaan maneesissa 80-90cm rataa joten liityimme Hilurin kanssa joukkoon iloiseen. Orin vahvin puoli ei ole rata-esteet sillä se ei oikein hallitse jalkojaan - ei nosta niitä ylös vaan enemmin hyppää hurjasti ylimääräistä jotta voi roikottaa jalkojaan. Tänäänkin puomeja tömähti tantereeseen mutta yhtään kertaan ei poika yrittänyt kieltää.
19.02.2010 - hiihtoratsastusta!
Tänään kokeiltiin tallimestarin kanssa jotain todella uhkarohkeaa! Löysin hevostarvike-liikkeen alesta puoleenhintaan hiihtoratsastus-kamat ja pakkohan ne oli ostaa kun "niille varmasti tulisi käyttöä" - tallilla varmasti olisi ollut tähänkin hommaan sopivampia hevosia mutta keksin että yritetään tätä Hilurille! Hevoselle jota on ohjasajettu viimeksi 3-vuotiaana ja joka silloinkin taisi monottaa kovasti takaa tulevaa ohjastajaa. No valjaat sopivat hevoselle kuitenkin kuin nakutettu, itse nousin satulaan ja remmin päähän "joutui" tallimestarimme Jonna, tallinvintiltä löytyi varmasti sodan aikaiset puusukset joihin Jonnan tallikenkä sopi loistavasti. Niin sitä mentiin sitten tallin takaiselle pellolle kokeilemaan näitä uusia ostoksia - tuloksena muutama hienokin useamman (kymmenen)metrin pätkä mutta myös melkein lumeen hukkunut tallimestari joka antoi periksi puolentunnin yritysten jälkeen sekä omistaja joka oli huippu tyytyväinen oriinsa, joka ei yrittänytkään potkia taikka muuten protestoida vaan se kulki - aluksi hieman ihmetellen - aivan suoraan ja sitä vauhtia mitä ratsastaja käski! Hieno Hilppa <3
28.03.2010 - hankitreeniä
Kunnon koulutreenit hangessa tallin takaisella pellolla, vielä kun lunta on näinkin paljon! Ympyrällä asetusta ja avotaivutuksia, samaa tehtiin kahdeksikolla. Laukka oli tänään hyvää, ei niin hätäistä mutta johtui varmaan siitä että Hilppa väsyi raskaassa lumessa nopeammin. Takajalan suoja katosi hankeen mutta kaipa se kevään mittaan sieltä löytyy :)
16.04.2010 - esteitä!
Tänään pästiin ensimmäistä kertaa tänä keväänä hyppäämään omalle kentälle, paikoin oli vielä märkää mutta keskeltä kenttä oli kuivunut joten pystytimme siihen pari estettä joita Hilppa pääsi hyppäämään. Kevättä oli rinnassa ja Hilppaa tuntui jännittävän ja pelottavan kaikki kevään äänet - niin ihmeellisiä sivuloikkia se taas teki! Ei keskittynyt hyppäämiseen ja sille antamiini tehtäviin täysillä ja puomeja lenteli maahan tuon tuosta. Pistetään treenin puutteen piikkiin. Nyt odotetaan että maastossa maa kuivuu tarpeeksi että päästään sinnekin koittamaan hyppyjä.